Hyvä Nella!
Eilen Nella oli isin kanssa lapsivedoissa taas. Minä jäin kotiin lasten kanssa kun tyttö on kipeänä. Nella sai taas tehtyä hommia kunnolla, vedettäviä lapsia kuulemma riitti ja lapset tykkäsivät koirista :)
Tänään aamutuimaan olen ottanut Nellan kanssa tunnaria, kaukokäskyjä ja sivulla käännöksiä.
Taas meni tunnari paremmin tai oikeastaan rauhallisemmin ja silloin virheen mahdollisuus pienenee kun koira keskittyy täysillä. Yhtäkään väärää ei edes koskenut vaan keskittyi rauhallisena haistelemaan oman. Hyvä Nella! Oman tuominen eteen on toisinaan epävarmaa, on muutaman kerran tiputtanut kapulan eteeni.
Kaukokäskyt meni tänään ihan minimi liikkumisella, tosin en käskyttänyt kaukaa vaan n. 3 metristä. Pitää siirtyä ulos treenaamaan tätäkin liikettä ja yrittää säilyttää koiran rauhallisuus tässäkin liikkeessä vaikkakin tuo Nellan vireä työskentely on silmää miellyttävää mutta silloin se liikkuu eteenpäin sen n. 30cm.
Seuraaminen on ollut parempaa kuin koskaan, koiralla on hyvä viretila mutta ei "ammu yli", paikalla käännöksissä on hyvin mukana ja keskittyminen säilyy vaikka ollaan sahattu "kaksi askelta oikealle, kaksi vasemmalle, kaksi eteen, kaksi taakse, yksi oikealle, yksi vasemmalle jne" :) Hyvä Nella!
Mä oon viimeisen kymmenen päivän aikana sanonut ääneen ainakin seitsämän kertaa että "Mulla on maailman paras rottweiler" ja kirjoittanut sen toiset seitsämän kertaa :D ja taas mun on pakko todeta että Nella on kyllä ihan huippu koira! Siis vitsit mikä kultakimpale!
Donna on kehittynyt arkielämässä meidän rutiineissa hyvin! Se tottelee ja "on kuulolla" huomattavasti enemmän. Ulkona meneviä ihmisiä ei tartte enään niin kauheesti haukkua ikkunan edessä ja ohjaistus menee perille eikä tartte enään sataa toistoa ;) Ittepäinen terrieri mut samalla läheisyyden kaipuinen pikku koira. Donnan kanssa on ihan huippu hienoa juosta pelloilla, okei siinä tekee ittensä naurun alaliseksi mut koira nauttii ja pakko myöntää että minä myös :D Tonna on meitiin väriläiskä, mamman mussu :)
Donnan ilmaisu edistyy ja suurimmaksi osaksi haukkuu jo ekalla kerralla ihan kunnon äänellä eikä kröhi enään niin kauheesti :D
Pentuetta Nellalle olen suunnitellut ja uroksen etsintäkin on tuottanut jo vähän tulosta ;) Katsotaan katsotaan!
|
0 kommenttia
|


